Kuopion Valkonauha ry

Perinteikästä kristillistä yhteiskunnallista työtä vuodesta 1906

Jäsenkirje 1-2018 Jäsenkirje 2-2015 Jäsenkirje 1-2015 Jäsenkirje 2-2017

Jäsenkirje 1-2018

Hei Kuopion valkonauhanaiset!

Taas on tapahtunut monta muutosta Kuopion Valkonauhan toiminnassa ja kevätkokouskin on tulossa, joten jäsenkirje lienee paikallaan.

Ensiksi tila-asiaa: Jouduimme luopumaan toimitilastamme Vuorilinnassa, koska tilan omistaja Kuopion kaupunki tarvitsi koko talon omaan käyttöönsä. Maaliskuun alusta alkaen meillä on ollut uusi toimistotila Leväsentie 23:ssa, joka on iso toimistorakennus SPR:n Kontin ja Leväsen Palvelukeskuksen välisellä alueella. Tila on kuitenkin niin pieni, että ryhmätoimintaa siellä on hankala toteuttaa. Mutta siihenkin löytyi ratkaisu: Sirkkulanpuisto ry:n hallinnoima ”Keltsun” tila aivan Kuopion keskustassa. Oikein tilava huone keittiöineen sijaitsee osoitteessa Haapaniemenkatu 32B.

Naisten ryhmä onkin jo pyörähtänyt taas käyntiin ja ryhmässä on ollut viime syksystä asti muutama vakiokävijä. Vaan uudetkin ovat tervetulleita. Jos siis tiedät jonkun päihteiden käytön lopettaneen naisen, joka haluaisi mielekästä tekemistä ja juttuseuraa, niin kerrotko viestiä eteenpäin. Toiveissa olisi myös löytää jo pidemmän aikaa raittiina olleita naisia kertomaan omaa onnistumisen tarinaansa toipumisen taipaleella alussa oleville naisille. Ryhmä kokoontuu tiistai-iltaisin kello 16.30, Haapaniemenkatu 32B:n kellarikerroksessa, jonne on portaikko samasta eteisestä kuin Pizzeria Marmaran sisäänkäynti. Mukaan voi tulla ilman ennakkoilmoittautumista.

Toinen iso uusi asia toiminnassamme on ollut Kokemusasiantuntijakoulutuksen kehittäminen ja toteuttaminen yhdessä Kuopion Yliopistollisen Sairaalan Päihdepsykiatrian osaston, ViaDia Pohjois-Savo ry:n, Kuopion Päihdepalvelusäätiön, Kuopion Mielenterveyden tuki ry:n ja Kuopion ev.lut. seurakuntayhtymän kanssa. Koulutus toteutui ensimmäisen kerran viime syksynä ja seuraavan koulutuksen hakuaika on nyt menossa. Vastaavaa koulutusta ei ole Kuopiossa aiemmin ollut ja monet päihdealan ammattilaiset ovat kovasti kiitelleet sen toteuttamisesta.

Yhdistyksemme vuosikokous on torstaina 5.4.18 klo 17.30, Leväsentie 23:ssa. Pääovi lienee silloin jo lukossa, joten laitathan viestiä tulostasi puh. 040-5489898, niin joku meistä tulee avaamaan oven. Hallitukseen tarvitsisimme uusia naisia, kaksi varsinaista jäsentä ja muutaman varajäsenen sekä sihteerin. Tulisitko sinä mukaan suunnittelemaan ja päättämään Valkonauhan toiminnasta? Toimijapula on johtamassa siihen, että yhdistyksemme jää lepotilaan noin vuodeksi. Ainoastaan naisten ryhmä ja kokemusasiantuntijakoulutus jatkuvat kuten aiemminkin, mutta muuta toimintaa tai kokouksia järjestetään seuraavan kerran keväällä 2019, ellei kevätkokous muuta päätä. Tulethan mukaan päättämään!

 

Ystävällisin terveisin Hannele

                                                                                                                                                                       

Kuopion Valkonauha ry                                                                          kuopionvalkonauha [a] gmail [dot] com

Pj. Hannele Nykänen                                                                               www.kuopionvalkonauha.fi

Puh. 040-5489898,                                                                                  Posti: Kuopion Valkonauha ry

email: lmh [dot] nykanen [a] gmail [dot] com                                                           c/o Arja Keränen, Ev. lut seurakuntayhtymä

PL  1064, 70101 Kuopio

 
© Kuopion Valkonauha ry